Tapaturmapäivän seminaarin avauspuheenvuoron piti kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksiköstä:
“Tapaturmapäivää vietetään Suomessa nyt 17. kerran. Päivä kiinnittää vuosittain huomion johonkin yleiseen tapaturmariskiin ja siihen liittyvien onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. On hienoa ja tärkeää, että voimme tänään pysähtyä pohtimaan asiaa liikunnan näkökulmasta. Kiitos tästä kuuluu tapaturmien torjunnan parissa työskentelevälle eri tahojen laaja-alaiselle, poikkihallinnolliselle yhteistyöryhmälle, joka on vuosittain vastannut tämän päivän suunnittelusta. Kiitos kuuluu luonnollisesti myös UKK-instituutille, jonka sateenvarjon alla on tehty runsaasti ansiokasta työtä liikunta-alan turvallisuuden parantamiseksi, ja jonka isännöimänä saamme tämän asian äärelle tänään kokoontua.
Katsotaanpa hieman asemoitumistamme valtakunnalliseen viitekehykseen. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen toisesta sisäisen turvallisuuden ohjelmasta keväällä 2008. Ohjelmassa hallitus määrittää poikkihallinnollisesti sisäisen turvallisuuden keskeiset tavoitteet ja toimenpiteet vuoteen 2015 asti. Ohjelman toimeenpanoon osallistuvat lähes kaikki ministeriöt sekä järjestöt, elinkeinoelämä ja tutkimuslaitokset. Ohjelman toimeenpanoa johtaa sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä ja koordinoi sisäasiainministeriö.
Ohjelman päätavoitteena on parantaa arjen turvallisuutta normaaliolojen aikana. Arjen turvallisuudessa keskeistä on ennalta ehkäisevä toiminta, joka tähtää siihen, että rikoksia, häiriöitä ja onnettomuuksia tapahtuu vähemmän ja ihmisten turvallisuuden tunne paranee. Ohjelmaan sisältyy muun muassa syrjäytymisen ehkäisy, alkoholihaitat, paikallinen turvallisuussuunnittelu, rakennetun ympäristön turvallisuus, väkivallan vähentäminen, suuronnettomuuksien ja ympäristötuhojen ehkäisy, tietoverkkorikollisuuden ja internetin käyttöön liittyvien riskien torjunta sekä meille läheisin koti-, vapaa-ajan ja liikkumisen turvallisuus. Tässä siis vain muutamia alueita havainnollistamaan, miten laajasta kokonaisuudesta tässä onkaan kysymys.
Juuri ilmestyneen väliarviointiraportin mukaan sisäisen turvallisuuden ohjelman toimeenpano on onnistunut hyvin siitä huolimatta, että toimintaympäristön haasteet ovat lisääntyneet. Esimerkiksi tapaturmien määrän kasvu on taittunut ja jopa kääntynyt hieman laskuun.
Katseemme kääntyessä liikuntaan, voimme yksiselitteisesti todeta tarvitsevamme sitä pysyäksemme terveenä ja hyvinvoivana. Liikuntaharrastuksissa piilee kuitenkin myös riskinsä: Suomessa tapahtui vuonna 2009 lähes 350 000 liikuntavammaa, joista 143 000 vaati lääkärin hoitoa. On laskettu, että puolet liikunnan tuomista terveyshyödyistä menetetään liikunnan aikana sattuneiden tapaturmien ja rasitusvammojen takia. Sveitsiläisen tutkimuksen mukaan liikuntavammat aiheuttavat yhteiskunnalle saman verran kustannuksia kuin liikennetapaturmat. Kustannuksia aiheutuu vammojen tutkimuksesta, hoidosta, kuntoutuksesta sekä työpoissaoloista. Lisäksi vammojen pitkäaikaisseuraukset saattavat olla harmillisia. Liikunnan turvallisuutta on siis tärkeää parantaa eri keinoin, laaja-alaisessa yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa rahoittanut UKK-instituutin Liikuntavammojen valtakunnallista ehkäisyohjelma LiVEä, joka sisältää kaksi alahanketta: vuonna 2006 käynnistyneen Terve Urheilija -hankkeen sekä vuonna 2010 alkaneen Terve Koululainen -hankkeen. Ministeriömme rahoittaa merkittävissä määrin myös muita turvallisuuteen ja tapaturmiin liittyviä hankkeita, tutkimuksia ja koulutusta, kuten liikuntalääketieteellisten yhteisöjen toimintaa sekä ikääntyneiden liikuntakykyyn ja kaatumisen ehkäisyyn liittyvää tutkimusta.
LiVE-hanke alkoi toimenpiteillä kilpaurheilussa, koska tutkimusten mukaan kilpailuissa on suurimmat riskit tapaturmille ja loukkaantumisille. Toisin sanoen lähtökohtana oli kohdistaa ehkäisevät toimet ensimmäiseksi sinne, missä sattuu eniten vammoja. Tapaturmia sattuu runsaasti myös järjestäytyneen urheilun ulkopuolella esimerkiksi lasketellessa, tramboliinilla hyppiessä, rullalautaillessa ja -luistellessa sekä ratsastaessa. Tämän vuoksi ohjelma päätettiin laajentaa myös kouluihin, joissa saavutetaan kattavasti koko nuorten ikäluokka. Koulut ovat avainasemassa, kun maassamme luodaan tervettä ja turvallista liikunta- ja vapaa-ajankulttuuria.
Täällä UKK-instituutissa sijaitseva Tampereen Urheilulääkäriasema, joka vastaa hankkeen valtakunnallisesta koordinoinnista, on ylilääkäri Jari Parkkarin johdolla rakentanut hankkeeseen erittäin hienon yhteistyöverkoston. Sekä Terve Urheilija että Terve Koululainen -osahankkeisiin on koottu mahdollisimman kattava ja asiantunteva valtakunnallinen verkosto, jotta asetettuihin tavoitteisiin päästäisiin. Urheilun lajiliitot, SLU:n alueet ja liikuntaseurat vastaavat viestin välittämisestä eri lajeissa ja liikuntamuodoissa liikunnan harrastajille ja perheille. Näille toimijoille on koulutettu liikuntaturvallisuuden asiantuntijoita ja tutoreita yhdessä Varalan urheiluopiston kanssa. Myös muiden opistojen kanssa tehty yhteistyö on laajenemaan päin. Yhtenä käytännön esimerkkinä työn hedelmistä nostaisin esiin ns. vammoja ehkäisevän alkulämmittelyn, jonka läpimurto on tapahtunut monissa lajeissa, kuten jääkiekossa, salibandyssä ja voimistelussa.
LiVE-hankkeessa ilahduttaa myös se, että tapaturmien ja liikuntavammojen ehkäisyn näkökulma on osattu laajentaa ja valjastaa kokonaisvaltaisemman turvallisuuden parantamisen hyväksi liikunnassa ja liikunnan avulla. Vaikka hankkeessa on jo nyt verkostoiduttu mittavissa määrin, niin kannustan edelleen etsimään synergiaetuja uusien tahojen kanssa. Esimerkiksi ministeriömme rahoittaman ja johtaman poikkihallinnollisen Liikkuva koulu -hankkeen kanssa kannattaa Terve Koululainen -hankkeen syventää edelleen jo alkanutta kumppanuutta. Molemmilla hankkeilla on yhteneväisyyksiä niin kohderyhmän kuin tavoitteiden osalta. Lisäksi molemmat ovat nyt pilottivaiheessa, jonka jälkeen v. 2012 seuraa valtakunnallisen levittämisen vaihe.
Tampereen urheilulääkäriasema toimii erinomaisena esimerkkinä korkeatasoisen liikuntatieteellisen tutkimuksen viemisestä käytännön liikuntakulttuurin hyödyksi. Tiedon hyödyntämiskysymykset ovat kaiken aikaa enemmän esillä ja LiVE-ohjelman kaltainen kehitys- ja asiantuntijatoiminta otetaan ministeriössä ilolla vastaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön edustajana toivonkin, että UKK-instituutti jatkaa ansiokasta työtään tämän asian parissa vastaisuudessakin.
Liikunnan turvallisuutta on tärkeää parantaa myös yhteiskunnan arkisin päätöksin ja toimin. Esimerkiksi kevyenliikenteen väylien eli yhdistettyjen kävely- ja pyöräteiden erottaminen toinen toisistaan omiksi teikseen olisi merkittävä turvallisuusteko. Itse kohtaan harva se päivä 17 km:n työmatkaani pyöräillessä vaaratilanteita. Vauhdin ollessa korkeimmillaan 40 km tunnissa, ei ole kyseessä enää leikin asia. Toivottavasti juuri valmistunut Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn edistämisen strategia ja sen paikallinen toimeenpano pystyy osaltaan parantamaan myös tätä puolta.
Vastauksena päivän kysymykseen; liikunta on ehdottomasti iloa, ja päättömään menoonkin meillä on mahdollisuus vaikuttaa määrätietoisin ja tavoitteellisin toimin.”
Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen
Opetus- ja kulttuuriministeriö, liikuntayksikkö
Tapaturmapäivä 13.5.2011
Liikunnan iloa vai päätöntä menoa -seminaari, UKK-instituutti Tampere