Urheilijoiden vinkit liikuntatapaturmien ehkäisyyn

Yleisurheilija Tommi Evilä ja alppinisti Sanni Leinonen kertovat kolme tärkeintä omaa vinkkiä, miten liikuntatapaturmia voi ehkäistä.

Tommi Evilä hyppää pituutta.Yleisurheilja Tommi Evilä:

“1. Oikeanlainen valmistautuminen, eli ennakointi – ehdottomasti.

Kun on tiedossa mitä ollaan menossa tekemään, minne ja minkälaisissa olosuhteissa se tapahtuu, niin on kohtalaisen simppeliä eliminoida liialliset ‘liikkuvat osat’ pois häiritsemästä, kuten sään vaikutus (otetaan sadeasu kyytiin ja vaihtovaatetta). Näin mieli on tyyni kun saa keskittyä vain siihen mihinkä itse voi vaikuttaa, eli hyvään suoritukseen. Ennakointi on iso kokonaisuus – siihen kuuluu niin oikeanlainen ravinto, kuin riittävä lepo.

2. Toiminta itse tapahtuman aikana.

Oikeanlaisella valmistautumisella ollaan otettu jo suuntima kohti ehjää suoritusta! Kuitenkin on tärkeää olla ‘antennit pystyssä’ ja aistittava omia tuntoja. On tehtävä asioita jotka ylläpitävät ja mielellään jopa vielä nostavat fiilistä.

Mutta! Kun kaikkia riskejä ei voi poistaa silloin kun haetaan maksimaalista onnistumista, niin joskus tulee eteen tilanne jolloin ne – riskit – on koitettava minimoida – jos takareisi kiristää ja oikeanlaisesta venyttelystä huolimatta se ei ota rentoutuakseen, niin on hyvä vislata taisto siltä erää tauolle. Miksikö? Koska on aina parempi levätä muutama päivä ja sitten yrittää uudelleen, kuin olla lihasrevähtymän vuoksi sivussa geimeistä viikkoja. 

3. Taiston tauottua…

Oli lopputulos mikä tahansa on siinä aina jotain hyödyllistä. Jos hommanduunit meni mehtään ja mitalin sijasta kädessä onkin tikkejä, niin nyt on mahdollisuus ottaa opiksi. Mieti miksi niin kävi. Ja kun sieltä joku juttu löytyy, niin yritä keksiä oma ‘korjaussarja’ kuinka voit välttää kyseisen sudenkuopan jatkossa. Ja jos itsellä ideapankki kumisee tyhjyyttään, niin varmasti valmentajalta tai joukkuekavereilta löytyy hyviä ainesosia joilla pääset ongelmanratkonnassa alkuun!

Todennäköistä kuitenkin on, että plakkariin tuli onnistuminen – hianoo! Tällöinkin kannattaa hetki aatostella ja löytää ne hyvät kikat mitkä edesauttoivat onnistumista ja pitivät ‘omat työkalut’ ehjinä -> ne kannattaa muistaa ja toistaa niitä jatkossakin… Edellämainittu sopii hyvin taktiikkapuoleen. Erittäin tärkeää on muistaa huoltaa konettaan, eli asianmukaisella loppu hilpanpilpalla poistetaan kuonat koneesta ja ollaan valmiimpia aina vaan parempiin suorituksiin jatkossa, koska mitä terveempänä pysyt, sitä enemmän saat mahdollisuuksia päästä nauttimaan huippufiilareista!
 
Tästä seuraavana onkin sitten taas ravinto- ja lepopuoli ja kappasta vaan – ympyrä sulketuu! Kuten huomataan, niin koko trio kulkee nätisti tumppu tumpussa. 

Kätsyä, eikö ;-)?

Olet sitten yksilö- tai joukkueurhoilija, niin onnistuminen ja terveenä pysyminen lähtee Sinusta. Liikuntatapaturmia voit siis ehkäistä ennen, aikana ja jälkeen suorituksen.”

Kuuntele, mitä Tommi vastailee toimittajan kysymyksiin:

1.  Mitä Tommi Evilälle kuuluu tänään?
Tommi Evila_01

2.  Tapaturmat ovat osa liikuntaa –  minkä verran niitä on osunut omalle kohdallesi?
Tommi Evila_02

3.  Miten  olet toipunut  niistä?
Tommi Evila_03

4.  Mikä on sinusta tärkeintä liikuntatapaturmien ehkäisyssä ?
Tommi Evila_04

5. Kauanko kannattaa lämmitellä jos kuntoilija haluaa kokeilla paljonko nykykunnossa menee pituushypyssä ?
Tommi Evila_05

6.  Millaiset terveiset Tommi Evilä lähettää Suomen kansalle kesäksi 2011 liikunnan ja liikuntatapaturmien tiimoilta?
Tommi Evila_06

Alppinisti Sanni Leinonen:

“1. Kunnollinen lämmittely, verryttely ja venyttely.

2. Asiaan kuuluvat ja kunnossa olevat varusteet.

3. Omien rajojen tiedostaminen, järjen käyttö.”

 

 

 

Kuuntele Sannin vastaukset toimittajan kysymyksiin:

1. Millaiset suunnitelmat sinulla oli alppihiihdossa  ennen tapaturmaa?
Sanni_Leinonen_01

2.  Mitä mielessäsi liikkui kun loukkaannuit tammikuussa?
Sanni_Leinonen_02

3.  Miten kuntoutus käynnistyi?
Sanni_Leinonen_03

4.  Miten saadaan tsemppi päälle liikuntatapaturman jälkeen?
Sanni_Leinonen_04

5.  Onko loukkaantumisen jälkeinen elämä  ja treeni opettanut jotain positiivista sinulle?
Sanni_Leinonen_05

6.  Koska palaat kilpailemaan?
Sanni_Leinonen_06

7. Mitä haluat sanoa kuulijalle joka juuri nyt ei pysty liikkumaan tapaturman vuoksi?
Sanni_Leinonen_07

Osallistu kilpailuun

Klikkaa kilpailusivulle