Yhteistyössä
| Finanssialan Keskusliitto | SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry | |
| Liikenne- ja viestintäministeriö | Suomen Kuntaliitto | |
| Liikenneturva | Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK | |
| Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi | Tapaturmavakuutuslaitosten liitto | |
| Onnettomuustutkintakeskus | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) | |
| Puolustusvoimat | Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) | |
| Sisäasiainministeriö | Työterveyslaitos | |
| Sosiaali- ja terveysministeriö | Työturvallisuuskeskus |
Terveellinen työ: Yhteistyöllä riskit hallintaan
Yhteistyöllä riskit hallintaan -kampanja on osa Euroopassa parhaillaan käynnissä olevaa Turvallinen työ -kampnanjaa. Sen järjestää Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto yhdessä EU:n jäsenmaiden, Euroopan komission ja parlamentin sekä Euroopan tason työmarkkinaosapuolten kanssa.
Finanssialan Keskusliitto
Finanssialan Keskusliitto ry (FK) on toimialajärjestö, joka edustaa Suomessa toimivia pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahoitusyhtiöitä, arvopaperivälittäjiä ja finanssialan työnantajia.
Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenne- ja viestintäministeriöllä on osana valtioneuvostoa vastuullaan kaksi laajaa sektoria: liikennepolitiikka ja viestintäpolitiikka. Ministeriö vastaa liikennejärjestelmistä ja -verkoista sekä henkilö- ja tavaraliikenteestä. Liikenteen turvallisuus, ympäristöhaittojen vähentäminen ja ajoneuvot ovat myös ministeriön vastuualuetta. Tehtäviin kuuluu niin ikään merentutkimuksen sekä ilmatieteen tutkimuksen ja sääpalvelun tulosohjaus. Ministeriö hoitaa myös kesäaikaan liittyvät asiat.
Liikenneturva
Liikenneturva on vapaaehtoisen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö, jonka tehtävä on vaikuttaa ihmisten liikennekäyttäytymiseen. Liikenneturva huolehtii ennaltaehkäisevästä liikennevalistuksesta tiedottamalla, kampanjoimalla, tukemalla eri ikäryhmien liikennekasvatusta sekä kouluttamalla kuljettajia.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi
Trafi kehittää liikennejärjestelmän turvallisuutta, edistää liikenteen ympäristöystävällisyyttä ja vastaa liikennejärjestelmään liittyvistä viranomaistehtävistä.Trafin tavoitteena on, että Suomen liikennejärjestelmän turvallisuus ja ympäristöystävällisyys ovat kansainvälistä huipputasoa.
Onnettomuustutkintakeskus
Onnettomuustutkintakeskus tutkii Suomessa sattuneet suuronnettomuudet riippumatta niiden laadusta sekä kaikki ilmailu-, vesiliikenne- ja raideliikenneonnettomuudet tai niiden vaaratilanteet.
Puolustusvoimat
Puolustusvoimat suojaa Suomen koskemattomuutta. Puolustusvoimien tehtäviin kuuluu aluevalvonta, alueellisen koskemattomuuden turvaaminen ja itsenäisyyden puolustaminen kaikissa tilanteissa.
Sisäasiainministeriö
Sisäasiainministeriö rakentaa turvallista ja tasapainoisesti kehittyvää Suomea. Ministeriö valmistelee hallitukselle ja eduskunnalle sisäasiainhallintoa koskevat lait, asetukset ja muut päätökset, huolehtii alan kansainvälisten sopimusten ja päätösten sekä Euroopan unionia koskevien asioiden valmistelusta sekä ohjaa sisäasiainhallinnon toimintaa. Ministeriön poliisiosasto toimii Suomessa poliisin ylijohtona, pelastusosasto toimii pelastustoimen ylimpänä johtona ja rajavartio-osasto on samalla rajavartiolaitoksen esikunta.
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriön toiminta-ajatuksena on turvata väestön terveellinen elinympäristö, hyvä terveys ja toimintakyky sekä riittävä toimeentulo ja sosiaalinen turvallisuus elämän eri tilanteissa.
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on uusi valtakunnallinen järjestö, jonka tehtävänä on olla sosiaali- ja terveyspoliittinen vaikuttaja ja asiantuntija. Aloitimme toimintamme 1.1.2012. SOSTEn perustajajäsenet ovat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry ja Terveyden edistämisen keskus ry.
Suomen Kuntaliitto
Kuntaliiton muodostavat maamme kunnat ja kaupungit, jotka puolestaan vastaavat asukkaidensa tärkeimmistä palveluista. Liiton visiossa kiteytyvät suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ydinasiat: hyvät peruspalvelut, elävä demokratia ja kestävä elinympäristö.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
SPEK – Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö – on palo- ja pelastustoimen, väestönsuojelun ja pelastuspalvelun valtakunnallinen asiantuntijaorganisaatio. SPEKillä on merkittävä asema pelastusalan kehittäjänä yhteistoiminnassa alueelisten pelastusliittojen ja alan viranomaisten kanssa. Tehokasta yhteistyötä ja yhteisvaikutusta täydentävät muut alan yhteisöt ja vapaaehtoisjärjestöt.
Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto
Tapaturmavakuutuslaitosten liitto (TVL) on lakisääteisen tapaturma-vakuutuksen keskuselin, jonka päätehtävä on koordinoida lakisääteisen tapaturmavakuutuksen toimeenpanoa. Suomessa lakisääteistä tapaturmavakuutusta harjoittavan vakuutusyhtiön on oltava TVL:n jäsen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Laitos on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva tutkimus- ja kehittämislaitos ja sen tehtävänä on väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, sairauksien ja sosiaalisten ongelmien ehkäiseminen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittäminen. Laitos toimii alansa tilastoviranomaisena sekä huolehtii tehtäväalueensa tietoperustasta ja sen hyödyntämisestä ja toteuttaa tehtäväänsä tutkimuksen, seurannan ja arvioinnin, kehittämistyön, asiantuntijavaikuttamisen ja viranomaistehtävien sekä kansainvälisen yhteistyön avulla. THL palvelee valtion ja kuntien päättäjiä, alan toimijoita, järjestöjä, tutkimusmaailmaa ja kansalaisia.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Tukes valvoo ja edistää teknistä turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta sekä kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta Suomessa. Tavoitteenamme on turvallinen, teknisesti luotettava ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valvomme toimialojemme tuotteita, palveluita ja tuotantojärjestelmiä ja toimeenpanemme niihin liittyvää lainsäädäntöä. Toimintamme tarkoituksena on suojella ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä turvallisuusriskeiltä.
Työterveyslaitos
Työterveyslaitos on monitieteinen tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia. Työterveyslaitos etsii ratkaisuja asiakkaittensa ja työelämän tarpeisiin tutkimuksen, koulutuksen, asiantuntijapalveluiden ja tiedonvälityksen keinoin. Tavoitteemme on, että työn tekeminen on terveellistä ja turvallista koko työuran ajan. Työolot ja työ edistävät terveyttä ja toimintakykyä, eivät vaaranna niitä.
Työturvallisuuskeskus
Työturvallisuuskeskus seuraa ajassa eläen työturvallisuustietoa ja muokkaa sitä työpaikkojen tarpeita vastaavaksi. Se tuottaa työyhteisöille ajankohtaiseen tietoon perustuvaa koulutusta, tiedotusta, julkaisuja ja kehittämispalveluja, jotta työolot sekä työn terveellisyys, turvallisuus ja tuloksellisuus paranisivat. Työturvallisuuskeskuksen taustalla ovat työmarkkinakeskusjärjestöt.